100 suomalaista Kiinaan kesällä 2017

Kaksi lukio- ja ammattikoulun opiskelijoista ja opettajista koostuvaa delegaatiota käy Pekingissä kesällä 2017. Kutsun sadalle suomalaisnuorelle esitti Kiinan varapääministeri Liu Yandong valtiovierailullaan vuonna 2015. Kahden viikon opintomatkan aikana ryhmät tutustuvat kiinalaiseen kulttuuriin, opiskelevat kiinan kieltä ja käyvät Pekingin ja Xi’anin kulttuurikohteissa. Toinen ryhmistä matkustaa toukokuussa (61 osallistujaa) ja toinen kesäkuussa (32 osallistujaa).

Kiinassa ryhmät ottaa vastaan Pekingissä sijaitseva Renminin yliopisto. Matkan organisoi ja rahoittaa yhteistyössä Renminin kanssa Kiinan Opetusministeriön alainen Hanban ja Konfutse-instituutti. Suomessa matkaa koordinoi Opetushallitus sekä Helsingin yliopiston Konfutse-instituutti. Matkalle osallistuvat lukiot ja ammattikoulut valikoituivat valtakunnallisten Yanzu-, Kam’oon China- ja Chinet-verkostojen kautta. Lukiolaisia Kiinaan lähtee Joensuun normaalikoulusta, Helsingin kielilukiosta sekä Vaskivuoren, Mikkelin, Olarin ja Sotungin lukioista, jotka ovat Yanzun lukioverkoston jäseniä. Yanzu on Opetushallituksen rahoittama hanke jonka tarkoituksena on edistää kiinan kielen asemaa Suomen lukioissa. Yanzu-hankkeen päätösseminaari järjestetään perjantaina 19.5.2017 Opetushallituksella klo 9.30 – 15.00 (Hakaniemenranta 6, Helsinki, 4.krs. aulatila). Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen.

Kutsu sadalle suomalaiselle opiskelijalle ja opettajalle on osoitus Kiinan kansantasavallan ja Suomen erinomaisista diplomaattisista suhteista sekä Kiinan halusta kohottaa tietoisuutta Kiinan kulttuurista ja kielestä ulkomailla. Yanzu-hanke toivoo että matka innostaa yhä useammat nuoret opiskelemaan kiinan kieltä. Kiinan merkitys talousmahtina tekee kiinan taidosta erinomaisen työkalun nykyajan työmarkkinoilla.

Lisätietoa matkasta löytyy Yanzun facebook-sivulta (https://www.facebook.com/yanzukiinankieltalukioissa/  ) , matkaan osallistuvien lukioiden ja ammattikoulujen viestintäkanavilta sekä koordinaattorilta Laura Mursu (puh. 040-577 3755 , laura.mursu@eduvantaa.fi ).